Valmet on kansainvälisesti tunnettu sellu-, paperi- ja energiateollisuuden palvelutoimittaja ja kehittäjä, joka tarjoaa asiakkailleen erilaisia prosessiteknologia- ja automaatioratkaisuja. Yhtiöllä on jo yli 220 vuoden historia. Berggren on toiminut Valmetin yhtenä IPR-kumppanina erityisesti patenttiasioissa jo useita kymmeniä vuosia.
Valmetin asiakkaat toimivat pääasiassa erilaisilla prosessiteollisuuden aloilla, kuten esimerkiksi paperi-, kartonki- ja selluteollisuudessa.
– Asiakkaisiimme kuuluu myös erilaisia prosessiteknologiayrityksiä, jotka käyttävät automaatiojärjestelmiämme ja virtauksensäätöratkaisujamme, summaa Valmet Technologies Oy:n IPR-johtajana toimiva Ari Malkasaari.
Ari Malkasaari, IPR-johtaja, Valmet Technologies Oy
Patentointi tukee Valmetin missiota
Valmet toimii kansainvälisesti – yhtiöllä on omaa tuotantoa Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Italiassa, Kiinassa, Intiassa, Pohjois-Amerikassa ja Brasiliassa. Valmet on pitkän historiansa aikana kasvanut ja ostanut myös muita alan yrityksiä. Yhteistyö Berggrenin kanssa sai alkunsa jo 1960-luvulla juuri yritysoston myötä. Nykyisin Berggren on yksi Valmetin tärkeistä IPR-kumppaneista.
– Tällä hetkellä yhteistyömme Berggrenin kanssa keskittyy pääsääntöisesti patenttien ympärille, eli patenttihakemusten laatimiseen ja niiden prosessointiin. Se on meille hyvin tärkeää. Satsaamme tuotekehitykseen vuosittain yli 100 miljoonaa euroa ja meidän on saatava sille rahalle vastinettakin. Jos meillä ei olisi patentteja, tuotteitamme voitaisiin kopioida. Emme me satsaisi tuotekehitykseen läheskään niin paljoa, jos emme pystyisi suojaamaan tuotekehitystyömme tuloksia, Malkasaari toteaa.
– Valmetin missio on olla teknologiajohtaja ja kyllähän teknologiajohtajuus tarkoittaa sitä, että muut eivät saa kopioida niitä ratkaisuja, mitä me kehitämme, Malkasaari jatkaa.
Enemmän aikaa keksintöjen prosessointiin ja patenttisalkun hallintaan
Käytännössä patenttihakemuksen laadinta alkaa yleensä Berggrenin kanssa yhteisellä aloituspalaverilla. Mukana on Berggrenin patenttiasiamies, Valmetin patentti-insinööri ja keksijöitä. Uutta keksintöä ja sen sisältöä käydään yhdessä läpi – mikä keksintö on ja mitä halutaan suojata.
– Me prosessoimme keksinnöt siihen pisteeseen, että tiedämme, mille lähdemme hakemaan patenttia. Sitten otamme Berggreniin yhteyttä ja he hyppäävät prosessiin mukaan. Berggren tekee meille patenttihakemuksen ja jättää sen patenttivirastoon. Haluamme itse keskittyä keksintöjen prosessointiin ja patenttisalkun hallintaan, emmekä niihin käytännön toimenpiteisiin, kun patenttihakemus jätetään ja prosessoidaan sinne virastoon. Kun patentti on myönnetty, on Berggrenin projektin tavoite saavutettu, Malkasaari sanoo.
– Meillä on omaa IPR-henkilöstöä, joka vastaa patenttiportfolion hallinnasta. Yhteistyö Berggrenin kanssa on meille strateginen valinta. Jos haluaisimme tehdä patenttihakemukset itse, meidän pitäisi palkata sitä varten asiantuntijoita. Olemme nähneet, että palvelun ostaminen on meille paras tapa toimia, Malkasaari kertoo.
Berggren tukena myös väiteprosesseissa
Vaikka yhteistyö on tietyllä tapaa projektiluonteista, on yhteydenpito Berggrenin kanssa Malkasaaren mukaan silti melkeinpä päivittäistä. Patenttihakemusten lisäksi Berggren tukee Valmetia myös väiteprosesseissa. Kun patentti myönnetään, astuu voimaan väiteaika, jonka kuluessa patentin myöntämistä vastaan voidaan esittää vastalauseita. Väiteprosessi etenee patenttiviranomaisen, esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen kautta, ja väitteet käsittelee se sama patenttiviranomainen, joka patentin on myöntänytkin.
– Patenteilla on teknologia-alueillamme pitkä historia ja ne ovat hyvin tärkeitä. Varmasti lähes jokainen toimija on joskus kokenut sen, millainen on patenttiriita vaikkapa Pohjois-Amerikassa. Sen myötä kaikki ovat ottaneet sen asenteen, että tahallaan ei lähdetä loukkaamaan kenenkään patentteja, vaan kaikki seuraavat sitä, mitä toiset tekevät ja toisten patentteja kunnioitetaan. Oletusarvo on siis se, että jos meillä on patentti johonkin ja kilpailija alkaa kaupitella samankaltaista tuotetta, niin eivät he sitä tahallaan tee, vaan heillä voi siinä tapauksessa olla jotakin materiaalia meidän patenttiamme vastaan. Tällöin voi myös olla, että he tekevät väitteen meidän patenttiamme vastaan, kun se on myönnetty, Malkasaari toteaa.
Väitteitä käsitellään Valmetilla muutamia per vuosi – sekä muiden patentteja vastaan tehtyjä että Valmetin omia patentteja vastaan tehtyjä. Tärkeää on kuitenkin se, että väitteitä ei lähdetä tekemään, ellei patentin kumoamisen perusteiksi ole olemassa selkeää materiaalia.
– Suojaamisessa on tietysti aina se haaste, mille patentin voi lopulta saada. Joskus me olemme esimerkiksi etukäteen arvioineet, että tälle ei patenttia saa. Sitten on mennyt muutama vuosi, kunnes kilpailija jättää aiheesta patenttihakemuksen ja saa patentin. Silloin olemme tietysti joutuneet yrittämään sen patentin mitätöintiä. Joissakin tapauksissa olemme saaneet kaadettuakin sen patentin, Malkasaari muistelee.
– Emme lähde tekemään väitettä, jos emme usko, että se olisi hyödyllistä. Tiedämme aika pitkälle jo etukäteen sen, mitkä omat mahdollisuutemme ovat. Väitettä ei kannata tehdä, ellei riittävää materiaalia ole. Sillä vain herättää nukkuvan karhun, Malkasaari hymyilee.
Pitkä yhteistyö perustuu vahvaan luottamukseen
Valmetin patenttistrategia on Malkasaaren mukaan puolustava. Patentteja haetaan edelleen aina tuotekehityksen uusien tuloksien ja keksintöjen suojaamiseksi. Tulevaisuudessa, kun kasvun myötä mukaan tulee todennäköisesti uusia liiketoiminta-alueita, täytyy IPR-salkkua rakentaa myös näille uusille osa-alueille.
– Tietysti Valmet haluaa kasvaa ja mennä uusille liiketoiminta-alueille. Silloin meidän täytyy ensin mennä sinne niin sanotusti paaluttamaan IPR:ää, että voimme ottaa uuden osa-alueen haltuun, Malkasaari kuvailee.
Pitkän yhteistyön myötä Valmetin ja Berggrenin välille on ehtinyt rakentua vahva luottamus. Yhdeksi sujuvan yhteistyön kannalta tärkeimmäksi seikaksi Malkasaari nostaa Berggrenin patenttiasiamiesten osaamis- ja koulutustason. Valmetin kanssa töitä tekee useampi Berggrenin eri teknologia-alueiden asiantuntija.
– Heillä on sellaisia henkilöitä, jotka ymmärtävät meidän teknologioitamme ja ovat tehneet meille patenttihakemuksia useiden vuosien ajan. He tietävät, mistä on kyse ja mitä asiakas odottaa. Se on tärkeä asia, mikä ei synny sormia napsauttamalla, vaan on pitkä prosessi. Yhteistyömme toimii hyvin – kommunikointi on avointa, kerromme heille tarpeemme ja he osaavat sen perusteella tehdä meille töitä. Me pyrimme aina tietysti siihen, että annamme riittävät ohjeet, mutta jos asiamies kokee, että jokin on epäselvää, niin he kyllä ottavat yhteyttä ja kysyvät, että ovatko ymmärtäneet oikein, Malkasaari painottaa.
– Kyllä se Berggrenin asiamiesten tekninen asiantuntemus on kaiken A ja O. Jos sinulla on yleinen tekniikan koulutus, niin kyllähän sinä pääset pikkuhiljaa perille siitä, mitä se meidän tekniikkamme on. Kyllä se kuitenkin nopeuttaa huomattavasti, jos olet saanut tietyn teknisen alueen koulutuksen ja tiedät välittömästi, mistä on kyse. Patenttijulkaisuista näet suoraan, mikä se tekniikan taso on ja näet sen jälkeen suoraan, mikä se keksintö on. Yhteistyömme toimii hyvin, Malkasaari kiteyttää.
Tutustu patentoinnin palveluihimme tai kokeile hintalaskuriamme patenteille.
Asiakaskokemustarinamme on tuottanut puolueettomasti Kokemuksia.fi. Kunkin kokemustarinan on hyväksynyt haastateltu asiakas, eikä Berggrenillä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa tarinan sisältöön..