Noble Glass on vuonna 2020 perustettu startup-yhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi erikoisjuomalaseja. Markkinoilla on tällä hetkellä Noble Glassin ensimmäinen tuote, viskilasi Savu, joka nostaa viskin aromit esiin aivan uudella tavalla. Savu-lasi on patentoitu niin Euroopassa, Amerikassa, Japanissa kuin Kiinassa ja yhtiö hakee parhaillaan kasvua kansainvälisiltä markkinoilta.
Jari Tuominen on tuoksujen ja hajujen ammattilainen. Pitkän uran VTT:llä tehnyt kemisti on tutkinut paljon esimerkiksi sitä, miten hajuaistimme ottaa vastaan erilaisia tuoksumolekyylejä ja mitä aivoissamme tapahtuu silloin, kun tunnistamme jonkin tuoksun. Hajuaisti liittyy läheisesti myös makuaistiin, emmekä me pysty erottamaan makuja tarkasti ilman maku- ja hajuaistin yhteistoimintaa.
Jari Tuominen, Noble Glass
– Nenä pystyy analysoimaan jostakin seoksesta kerrallaan vain kaksi asiaa. Sen jälkeen on odotettava minuutti, kunnes tuoksumolekyylien kiinnityskohdat vapautuvat ja niihin voi kiinnittyä uusia molekyylejä, Tuominen kertoo.
Viini- ja viskiharrastajana Tuominen on perehtynyt myös siihen, kuinka viinin tai viskin tuoksumolekyylit toimivat. Yksi konkreettinen esimerkki haju- ja makuaistin välisen yhteyden tärkeydestä tulee esiin juuri viini- tai viskitastingissa: paras aromikokemus vaatii makuaistin lisäksi myös hajuaistia.
– Tutustuin aikoinani viini-ihmisiin ja he pyysivät minua pitämään tastingeja oman osaamiseni pohjalta. Sitä kautta tutustuin myös viskiharrastajiin, Tuominen muistelee.
Tuomisella ja hänen ystäväpiirillään on ollut oma viiniklubi jo yli 20 vuoden ajan. Vuosien varrella hän on järjestänyt useita tastingeja. Viskitastingien myötä Tuominen havaitsi pian, että viskin vahva etanolipitoisuus teki eri tuoksujen erottamisesta ja tunnistamisesta haastavaa.
– Niin viskiä kuin viiniäkin valmistetaan tietyllä tavalla erityisesti sen takia, että halutut tuoksumolekyylit pääsevät syntymään. Muutenhan viskikin olisi kuin vodkaa. Etanoli on kuitenkin sellainen aine, että se estää meitä pääsemästä tuoksun lähteen luokse. Se muodostaa ikään kuin verhon, jonka taakse pitäisi päästä. Totesin, että tälle on tehtävä jotain, Tuominen painottaa.
Tuominen alkoi suunnitella aivan uudenlaista viskilasia, jonka sisällä on ikäänkuin pieni tislaamo. Tislaamon tarkoituksena oni haihduttaa etanolin pistävää hajua ja nostaa paremmin esiin muut viskin aromit. Kehitystyössä ovat olleet mukana Helsingin ja Turun yliopistot sekä useat lääkärit ja aivotutkijat.
Vuonna 2020 lasin tuotantoa ja markkinointia varten perustettiin oma yritys, joka kantaa nimeä Noble Glass. Ensimmäiset lasit saatiin Suomen markkinoille muutama vuosi sitten. Itse lasi sai nimekseen Savu.
– Meillä on tällä hetkellä neljän hengen operatiivinen tiimi, joka vie tätä juttua eteenpäin. Kaksi kemistiä, yksi logistiikan ja kansainvälisen kaupan asiantuntija sekä yksi sosiaalisen median asiantuntija, Tuominen summaa.
Kehitysprosessin edetessä Tuominen kumppaneineen totesi, että heidän ideansa alkoi täyttää kokonaan uuden keksinnön kriteerit. Vaikka erilaisia viskilaseja on markkinoilla paljon, oli heidän kehittämänsä toiminnallisuus ainoa laatuaan. Vastaavaa ei ollut kenelläkään muulla lasivalmistajalla.
– Kun alkoi näyttää siltä, että tässä ollaan nyt keksimässä jotakin, niin otimme yhteyttä Berggreniin ja Pitkäsen Timoon. Hän kiinnostui ideasta, Tuominen muistelee.
Uusi keksintö haluttiin suojata kattavasti. Tällä hetkellä Savu-lasi on patentoitu niin Euroopassa, Amerikassa, Japanissa kuin Kiinassakin. Sen lisäksi Noble Glassilla on Euroopan alueella kaksi tavaramerkkiä. Aluekohtaiset patenttiprosessit muokkauskierroksineen olivat paikoin hyvin pitkäkestoisia ja haastavia. Berggren ja Noble Glass ovatkin tehneet vuosien varrella tiivistä yhteistyötä.
– Käytännössä minä aina kirjoitin hakemusten alustavan sisällön, joka sitten Berggrenin avustuksella muokattiin vielä patenttikieleksi. Sen jälkeen hakemus lähetettiin valittuun maahan ja alettiin odottaa vastausta siitä, onko hakemus mennäkseen läpi vai vaatiiko se vielä muokkausta, Tuominen summaa.
– Prosessit olivat kompleksisempia kuin mitä olin etukäteen luullut. Eivät nämä siis mitään sellaisia sisäänheitto-juttuja ole. Nyt meillä kuitenkin on aika paljon valmista ja tiedämme, että tuote on hyvä, hän kuvailee.
Nyt kun patenttihakemukset ovat menneet läpi keskeisille markkina-alueille, on päästy aloittamaan myös kansainvälinen myynti. Seuraavaksi Noble Glassin onkin tarkoitus pyrkiä Saksan, Amerikan ja Japanin markkinoille. Toiveena olisi saada mukaan esimerkiksi jokin tislaamo tai kauppaketju.
– Kävin itse markkinoimassa lasia Japanissa. Kaikki tykkäsivät siitä, mutta Japani on vaikea maa. Päätökset syntyvät hitaasti ja prosessi voi viedä jopa kolmesta viiteen vuotta. Samalla se on kuitenkin sellainen maa, että prosessi tyssäisi heti, jos tuotteella ei olisi patenttia tai muuta vastaavaa. Ostajaehdokkaille pitää olla tarjolla faktoja. Kasvojaan ei saa menettää ja täytyy tuntea ne henkilöt, joiden kanssa kauppaa käy. Luottamus pitää ansaita, Tuominen toteaa.
– Amerikassa meillä on konsultti, jolla on hyvät kontaktit. Yritämme viedä lasiamme Las Vegasin kasinoille. Saksasta taas etsimme sopivia kanavia myynnin käynnistämiseksi, hän jatkaa.
Vaikka patenttiprosessit olivatkin aikaavieviä ja vaativia, on Tuominen hyvillään siitä, että ne saatiin vietyä onnistuneesti läpi. Muita patentointiprosessin alkuvaiheessa olevia keksijöitä ja yrittäjiä hän kannustaa valmistautumaan prosessiin mahdollisimman hyvin etukäteen.
– Patentointiprosessi ei ole mikään sellainen kokeilutie. Siitä tulee pitkä tie, jos avoimia kysymyksiä on paljon. Kannattaa siis etukäteen selvittää mahdollisimman hyvin ennen kaikkea itselleen se, mitä on patentoimassa ja miksi. Patenttihakemuksia ei myöskään pysty tekemään itse, vaan avuksi tarvitsee asiantuntijat ihan jo senkin takia, että he tietävät, miten prosessi sinällään toimii. Lisäksi he osaavat auttaa patenttikielen ja sen ilmaisujen kanssa, Tuominen jatkaa.
– Yhteistyö Berggrenin kanssa sujui hyvin ja asiallisesti. Pitkäsen Timo oli meille hyvä asiantuntija ja tiesi, mistä on kysymys. Olen kyllä tyytyväinen, että patentit haettiin ja saatiin. Hienohan se on sanoa, että on tehnyt tässä maailmassa jotain sellaista, mitä muut eivät ole tehneet, Tuominen kiteyttää.
Asiakaskokemustarinamme on tuottanut puolueettomasti Kokemuksia.fi. Kunkin kokemustarinan on hyväksynyt haastateltu asiakas, eikä Berggrenillä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa tarinan sisältöön.