Erilaiset muistisairaudet ja mielenterveysongelmat koskettavat vuosittain suurta joukkoa suomalaisia. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan reilut 190 000 muistisairasta. Erilaisia mielenterveyden häiriöitä esiintyy vuosittain 20-25 % aikuisista. Omaa muisti- ja mielenterveyttään voi kuitenkin ylläpitää ja suojata pienilläkin arkipäiväisillä teoilla. Wellpro Impact Solutions Oy on erikoistunut aivo- ja muistiterveyden sairastumisriskien seulontaan sekä terveen ikääntymisen edistämiseen pienillä teoilla.
Wellpron tavoitteena on ehkäistä elintapasairauksia ja ylläpitää hyvinvointia edistäviä elintapoja.
Tuotteet ovat helppokäyttöisiä, mobiilisti toimivia sovelluksia, jotka hyödyntävät uusinta älyteknologiaa. Sovellusten avulla voidaan kerätä, analysoida ja tuottaa dataa hyvinvoinnin sekä terveyden edistämiseksi. Wellpron asiakkaita ovat niin yksityiset henkilöt, kaupungit, valtiot kuin yritykset ja yhteiskunnallisesti terveyden sekä hyvinvoinnin edistämisestä vastaavat toimijat.
– Kaikki tuotteemme perustuvat tutkittuun tietoon ja viimeisimpään teknologiaan. Muisti- ja aivoterveyden Myseula-työkaluun kuuluu esimerkiksi 21 tarkasti harkittua ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kysymystä. Vastausten perusteella mahdollisia riskitekijöitä voidaan seuloa ja tunnistaa, palautteen tuloksesta käyttäjä saa välittömästi, kertoo Wellpron toimitusjohtaja Petteri Sveins.
– Meidän tuotteemme eivät kuitenkaan ole diagnosointivälineitä tai lääkinnällisiä laitteita. Tällöin niitä voidaan käyttää laajasti, eikä käyttäjän tarvitse olla terveydenhuollon ammattilainen, hän jatkaa.
Aktivointiohjelma BitHabit on verkkosovellus, joka osaa ehdottaa käyttäjälle terveellisten tottumusten muodostamiseen liittyviä pieniä tekoja. Jos siis esimerkiksi Myseulan tulokset kannustavat käyttäjää lisäämään liikuntaa, voi hän siirtyä BitHabittiin ja valita sieltä liikuntaan liittyvän osa-alueen. Liikunnan lisäksi BitHabitin avulla voi kehittää esimerkiksi unta, ruokavaliota, sosiaalisia suhteita ja mielen hyvinvointia.
– Emme siis pelkästään kaiva riskejä esiin, vaan tarjoamme ihmisille myös mahdollisuuden alkaa pitää itsestään parempaa huolta, Sveins kiteyttää.
Yksi Wellpron tärkeimmistä arvoista on pitää huolta käyttäjädatan turvallisuudesta ja tuotteiden luotettavuudesta. Datan käsittelyn lisäksi pilvipalveluihin ja SaaS-liiketoimintaan liittyy paljon regulaatiota. Erilaisia säädöksiä ja huomioitavia juridisia asioita on valtavasti. Berggren on auttanut Wellprota kattavasti erilaisissa IPR:ään ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa.
– Sopivaa kumppania etsiessämme lähdimme haarukoimaan sitä, millaisia toimijoita Suomesta löytyy. Meille tuli silloin sellainen kuva, että Berggren on varmasti yksi koko Euroopan parhaista toimistoista ja pystyy hoitamaan näitä asioita myös globaalisti. Tämä oli meille todella tärkeää, koska toimintamme on globaalia. Berggreniltä saatavat lakipalvelut, konsultointi ja IPR-asioihin liittyvä apu ovat bisneksemme kannalta aivan olennainen juttu, Sveins muistelee.
Yhteistyö alkoi Berggrenin toteuttamalla IP Scan -IPR alkukartoituksella vuonna 2022. Kartoituksen myötä muodostettiin käsitys siitä, mihin Wellpron olisi syytä kiinnittää jatkossa huomiota liiketoiminnan kasvaessa ja kansainvälistyessä.
– Lähdimme liikkeelle siitä, millaisia tuotteita meillä on, millaista suojaa ne tarvitsevat ja olisiko jotain, mitä olisi syytä patentoida. Tavaramerkki- ja patenttiasioiden lisäksi he ovat auttaneet meitä myös erilaisissa sopimusasioissa, käyttöehtoihin liittyvissä asioissa ja kaikessa muussa, mitä tällaiseen SaaS-bisnekseen liittyy. He ovat pitäneet huolta siitä, että kaikki on hoidettu juridisesti ja esimerkiksi GDPR:n mukaisesti aivan viimeisen päälle, Sveins summaa.
– Alkukartoituksen avulla moni asia selkeytyi todella paljon. Meille selvisi myös se, että voisimme hakea patenttia Myseulalle. Olimme olleet siinä käsityksessä, että tällaiselle pilvipalvelulle ei kovin helposti patenttia saa. Berggren kuitenkin arvioi, että meidän tapauksessamme se voisi olla mahdollista. Patenttiprosessi on nyt käynnissä, mutta ilman heitä emme olisi osanneet tehdä patenttihakemusta. Se olisi ollut aivan mahdoton tehtävä, Sveins naurahtaa.
Tällä hetkellä yhteistyö Berggrenin kanssa on jatkuva osa Wellpron arkea. BitHabitille saatiin vastikään Euroopan laajuinen tavaramerkki ja Myseulalle haetaan parhaillaan vastaavaa. Tavaramerkkihakemuksiin liittyy paljon erilaisia aikamääreitä ja suoja-aikoja, joiden perässä pysyminen vaatii jo itsessään paljon.
– Meidän olisi aika mahdotonta pitää näistä kaikista asioista itse huoli. Berggreniltä tulee meille aina muistutusta ja katsomme yhdessä, että mitä seuraavaksi tehdään. Tavaramerkit ovat meille todella tärkeää omaisuutta ja IPR-salkkumme vaikuttaa paljon yrityksemme arvoon. Tässä tehdään siis koko ajan tasetta ja haluamme pitää siitä hyvän huolen, Sveins sanoo.
Berggrenin toiminnassa Wellpro arvostaa erityisesti sitä, että kaikki tarvittavat palvelut IPR-asioista konsultointiin saa suoraan saman katon alta. Sen ansiosta moni asia on huomattavasti helpompi hoitaa.
– Jos meillä olisi tässä useampi yritys tekemässä näitä asioita, niin aikaa menisi paljon enemmän. Meiltä menisi aina vähintään päivä siihen, että selittäisimme uudelle kumppanille sen, mitä me teemme. Berggren tuntee meidät ja meidän palvelumme ja se on todella loistava juttu. Sellaista asiaa ei vielä ole tullut eteen, ettei Berggreniltä löytyisi apua, Sveins kiittelee.
– Täytyy sanoa, että kaikki on toiminut aivan loistavasti. Nykypäivänä se on melkein jopa yllätys, että on olemassa sellainen yritys, joka todella pitää deadlineista kiinni, toimittaa kaiken ajallaan ja tarjoaa asiantuntevaa palvelua. On todella hienoa tehdä yhteistyötä heidän kanssaan, Sveins hymyilee.