IPR-lakimies, liiketoimintajohtaja Tarja Tchernych kommentoi liiketoiminnan näkökulmasta Katriina Pankakosken artikkelia aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelusta (IPRinfo 4/2018).
Siirtohinnoittelu on monimutkainen yhdistelmä verotuksen, taloustieteen ja juridiikan säännöksiä ja määritteitä. Jo pelkästään markkinaehtoisen hinnan käsitteen voivat juristi, verottaja ja talousasiantuntija ymmärtää eri tavalla. Ohjeissa on määritelty yksityiskohtaisesti miten markkinaehtoperiaatetta tulee tulkita ja mitä verotuksessa aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelussa tulee ottaa huomioon.
KTT Katriina Pankakoski on kirjoittanut ansiokkaan tiivistelmän OECD:n siirtohinnoitteluohjeista. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan LinkedInissä ja lyhennettynä Berggrenin blogissa sekä IPRinfo-lehdessä 4/2018.
Konserniverokeskus on ollut viime vuosina kiinnostunut aineettoman omaisuuden siirtojen markkinaehtoisesta hinnasta. Kyselyt eivät ole koskeneet pelkästään ison patenttisalkun siirtoa, vaan konserniverokeskukselta on voinut saada kyselyn myös muutaman tavaramerkin omistuksen siirrosta Suomesta konsernin toiselle ulkomailla toimivalle yhtiölle. Ensimmäisenä verottaja pyytää tarkistettavaksi siirtoa koskevat sopimukset, joten niiden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Siirtoa koskevat sopimukset tulee huolella laatia etukäteen OECD:n ohjeet huomioon ottaen.Takana ovat ajat, jolloin aineettoman omaisuuden siirtokirjaan merkittiin sen enempää arvioimatta vain muodollinen hinta.
Pankakoski antaa hyviä käytännön ohjeita siitä, miten siirtohinnoittelussa tulee selvittää sekä aineettoman omaisuuden omistava osapuoli että hyödyntävä osapuoli. Omistus on yleensä helposti selvitettävä, ja näin on toimittu aiemminkin. Sen sijaan hyödyntävää osapuolta ei ole välttämättä selvitetty, eikä siirtohinnoittelussa vaadittavia laskelmia tehty.
Vertailuhinnan löytäminen on haastavaa
Pankakoski korostaa vertailuhinnan olevan avainasemassa todennettaessa markkinaehtoista hintaa. Verottajan näkemys vertailuhinnasta ei kuitenkaan välttämättä vastaa käytäntöä. Aineettomalle omaisuudelle ei ole olemassa mitään listahintaa, ja vertailuhinnan löytäminen on ylipäätään vaikeaa. Aineettoman omaisuuden kaupat ja lisenssisopimukset ovat useimmiten luottamuksellisia, eikä niitä tilastoida. Samalla teknologia-alalla olevilla yrityksilläkin aineeton omaisuus ja sen arvo vaihtelee. Toteutuneeseen myynti- tai lisensointihintaan ovat voineet vaikuttaa ihan muut seikat kuin markkinaehtoinen vertailuhinta tai ainettomaan omaisuuteen investoitu hinta. Aineettoman omaisuuden siirto on voinut olla osana muuta järjestelyä, tai ulkopuolinen taho on halunnut ostaa markkinaosuuksia hinnalla millä hyvänsä.
Usein hintaan on voinut vaikuttaa myös uhka joutua loukkausoikeudenkäyntiin, ja kalliin oikeudenkäynnin välttämiseksi on voitu sopia markkinahintaa suurempi hinta. Ääriesimerkkinä voidaan mainita trollitoiminta USA:ssa, jolloin pieni eurooppalainen toimija on voinut joutua maksamaan perusteetta vaaditun todella ylisuuren lisenssimaksun välttyäkseen kalliilta miljoonan dollarin oikeudenkäynniltä.
Myös IPR:n loukkausoikeudenkäynnissä haetaan alalla olevia niin sanottuja markkinaehtoisia lisenssiprosentteja vahingonkorvausvaatimuksen näytöksi. Käytännössä vertailukauppoja / vertailulisenssiprosentteja on usein vaikea löytää, ja oikeus joutuu viime kädessä arvioimaan käyttökorvauksen määrän.
Koska suoria vertailuhintoja on vaikea saada, niin patenttisalkun arvonmääritys antaa paremmin osviittaa myös markkinaehtoisesta hinnasta. Arvonmäärityksessä otetaan huomioon kyseisen patenttisalkun vahvuus niin suoja-alan suhteen kuin kilpailijoihin verrattuna, maantieteellinen laajuus, suojausajan kesto, mahdolliset haastamiset jne. Tämäkin arvio on kuitenkin vain osa OECD:n vaatimia siirtohinnoittelulaskelmia.
Artkkeli on julkaistu alunperin IPRinfo-lehdessä 4/2018.
