Berggren | Blogi

Hyödynnä ja hallitse tehokkaasti brändiäsi

Kirjoittanut Taru Kallio-Nyholm | 1.12.2017

Marraskuun aamiaisseminaarissamme keskusteltiin mm. brändin rakentamisesta, hyödyntämisestä sekä tavaramerkkisalkun hallinnoinnista. Yksi teema nousi yli muiden - yrityksissä kaivataan tietoutta, miten hyödynnetään ja hallinnoidaan tehokkaasti tavaramerkkejä.

Brändääminen jakaa yrityksiä. On yrityksiä, jotka toimivat globaaleilla markkinoilla ja ovat brändityön kanssa tekemisissä päivittäin. Toinen ääripää ovat yritykset, jotka vasta rakentavat brändiään ja pohtivat peruskysymyksien äärellä sitä, mitä brändi tuo yritykselle. Se lienee selvää, että brändin tuoma lisäarvo on merkittävä. Hyvin rakennettu ja johdettu brändi voi olla parhaimmillaan miljardien arvoinen.Yritykset, joilla on jo brändipääomaa, pohtivat puolestaan sitä, miten hallinnoidaan kasvavaa tavaramerkkisalkkua tehokkaasti ja kustannuksia silmällä pitäen.

Brändäämisen jalo taito ja tehokas tavaramerkkien hallinta

Tavaramerkkien hallinnoimisen perusta lähtee siitä, että ymmärretään kunkin brändin rooli ja mitä sillä halutaan liiketoiminnallisesti saavuttaa. Tämä vaikuttaa siihen, millaisia taloudellisia panostuksia kannattaa laittaa brändin suojaamiseen ja puolustamiseen. Itse näen, että brändistrategian ja eritoten yrityksen brändiarkkitehtuurin avulla yritys pystyy tehokkaasti organisoimaan ja johtamaan brändejään. Juuri liiketoiminnan tavoitteet pitäisikin ohjata tavaramerkkien hallinnoimista yrityksessä, jotta tavaramerkin tuoma lisäarvo ymmärretään.

Brändilisensiointi on parhainta brändin hyödyntämistä

Brändilisensiointi on turhan vähän käytetty keino Suomessa, vaikka olemme nähneet Angry Birdsien ja Muumien kaltaisten esimerkkien niittävän mainetta. Brändilisensiointi ei ole ainoastaan tunnettujen superviihdebrändien etuoikeus, vaan voi toimia myös muidenlaisten brändien keinona valloittaa uusia markkinoita. Brändilisensiointia voidaan ajatella siltä kantilta, että yrityksen ei ole välttämätöntä valmistaa kaikkia tuotteitaan itse. Brändilisensiointi voi madaltaa yrityksen kynnystä laajentaa valikoimaansa uudenlaisiin tuotteisiin sekä markkina-alueille. Onnistunut lisensiointi on kahden kauppa, ja se avaa uusia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia molemmille osapuolille.

Brändilisensioinnin osalta täytyy kuitenkin muistaa tietyt lainalaisuudet - IPR-salkun tulee olla kunnossa ja lisenssisopimuksen hyvin laadittu, jotta brändin arvoa ja mainetta ei vaaranneta. On hyvä myös tiedostaa, että kaikki brändilisensiointi on brändin hallintaa parhaimmillaan ja oiva keino edistää brändin kaupallistamista.