Euroopan Unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO on 24.8.2021 mennessä myöntänyt kaksi miljoonaa EU-tavaramerkkiä. Miljoonan rekisteröinnin raja rikkoutui vain seitsemän vuotta aiemmin.
Kustannustehokas ja arvokas EU-tavaramerkki
EUIPO (silloinen OHIM) perustettiin vuonna 1994 edistämään sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa tarjoamalla mm. EU-tavaramerkkejä, joista on tullut tärkeä ja arvokas väline yrityksille ja muille toimijoille ympäri maailman. EU-tavaramerkki kattaa kaikki EU:n jäsenmaat ja se on huomattavasti kustannustehokkaampi tapa suojata tavaramerkki kuin hakea kansallista rekisteröintiä erikseen jokaisessa halutussa EU-maassa. Jo muutamassakin jäsenmaassa kansallisesti haettu merkki voi tulla yhdessä kalliimmaksi kuin EU-tavaramerkki. Ei siis ihme, että EU-tavaramerkkejä haetaan innokkaasti ja että hakemusten määrä on kasvussa.
Etujen ja riskien punnintaa
EU-tavaramerkkijärjestelmän etu voi hakijan näkökulmasta olla myös se, että EUIPO ei hakemuksia käsitellessään tutki haettavan merkin sekoitettavuutta aiempiin rekisteröinteihin, mikä voi johtaa siihen, että merkki saadaan rekisteriin huolimatta aiemmista hyvinkin samankaltaisista tai jopa identtisistä rekisteröinneistä.
Viraston sijaan hakemuksiin puuttuminen on aiempien oikeuksien haltijoiden omalla vastuulla. He voivat halutessaan tehdä väitteen hakemusta vastaan, ja väiteriski EU-tavaramerkkihakemusta vastaan onkin yleensä selkeästi suurempi kuin esim. Suomessa kansallisia merkkejä vastaan. Väitetilanteissa sovinnollinen ratkaisu merkkien rinnakkaiselolle on kuitenkin usein löydettävissä, ja etenkin jos yritykset tosiasiassa käyttävät merkkejä riittävän erilaisessa toiminnassa ja/tai mahdollisesti maantieteellisesti eri alueilla Euroopan Unionissa.
Pahimmassa tapauksessa väiteprosessi voi kuitenkin kestää jopa vuosia, ja lopulta tavaramerkki jopa kaatua kokonaan. Tästä syystä suosittelemme tarpeeksi kattavia ennakkotutkimuksia, jolla riskejä merkin rekisteröinnille ja käytölle voidaan yrittää välttää. Ennakkotutkimuksessa käydään läpi EU:n alueen aiempia tavaramerkkejä (eli EU-tavaramerkit ja EU:n alueen kansalliset tavaramerkit) ja kartoitetaan mahdollisia riskejä.
Laajentumissuunnitelmia EU:n ulkopuolelle?
EU-tavaramerkkejä koskeva väiteriski on hyvä ottaa huomioon myös, jos laajentuminen EU:n ulkopuolelle on suunnitelmissa. Erityisesti jos EU-tavaramerkkiä on tarkoitus käyttää pohjarekisteröintinä myös muihin maihin suuntautuvalle kansainväliselle rekisteröinnille, kannattaa tilanteen mukaan harkita sopisiko EU-tavaramerkin sijaan suomalainen tavaramerkki paremmin kansainvälisen rekisteröinnin pohjaksi, sillä kansainvälinen rekisteröinti on viisi vuotta riippuvainen sen pohjana olevan hakemuksen/rekisteröinnin kohtalosta.
Toisin kuin EUIPO, Suomen tavaramerkkivirasto eli PRH nimittäin tutkii myös aiemmat tavaramerkkioikeudet ja voi asettaa niitä hakemuksen esteeksi. Näin ollen suomalainen tavaramerkki on rekisteriin päädyttyään siinä mielessä vahvempi ja ”jo kertaalleen viranomaisprosessissa koeteltu”, sillä PRH on jo viran puolesta arvioinut sekaannusvaaraa aiempiin rekisteröinteihin. Tämä myös vähentää väiteprosesseja, vaikka ne ovat toki myös Suomessa mahdollisia.
Ennen hakemuksen jättämistä on näiden seikkojen lisäksi hyvä kiinnittää huomiota myös mm. merkin erottamiskykyyn ja tavara- ja palveluluetteloon.
Jos tarvitset apua tavaramerkin hakemisessa, ole yhteydessä! Autamme mielellämme tavaramerkkien ennakkotutkimuksissa ja juuri teille sopivan hakustrategian laatimisessa.
Berggrenin eBerggren™-palvelusta voit myös itsenäisesti arvioida tavaramerkkihakemuksen kustannuksia haluamallasi maantieteellisellä alueella: https://www.berggren.eu/palvelumme/berggren-brands-designs/hinta-arvio-tavaramerkista.
Blogin kirjoittajat vastaavat mielellään kaikkiin aiheesta heränneisiin kysymyksiin:
Jenni Ihalainen
Lakimies, EU-tavaramerkki- ja -mallioikeusasiamies
jenni.ihalainen@berggren.fi
Johanna Säteri
Lakimies, EU-tavaramerkkiasiamies
johanna.sateri@berggren.fi
Berggren Brands & Designs tarjoaa palveluita, jotka auttavat suojaamaan tavaramerkkejä, mallisuojia ja verkkotunnuksia. Autamme rekisteröimään ja turvaamaan tavaramerkkejä, suojelemaan tuotteiden ainutlaatuisia muotoiluja sekä hallinnoimaan verkkotunnuksia, jotta yritykset voivat erottautua markkinoilla.