Entisenä yliopistotutkijana olen usein yliopiston käytävillä kuullut puhuttavan innovaatioista ja uutuuksista, mutta nähnyt vähän patentteja. Patenttien ajatellaan tuovan huimasti lisätyötä, vähän hyötyä, estävän julkaisun ja maksavan maltaita.
Tieteen tekijät painivat julkaisemispaineiden alla: sekä henkilökohtaisen kehityksen, yliopiston tavoitteiden, että rahoituksen turvaamisen puristus ohjaavat tavoitekäyttäytymistä nopean ja suoran julkaisemisen suuntaan. Tällöin innovatiivisten tuotteiden ja menetelmien suojaaminen usein jää taka-alalle.
On hienoa, että tieto on vapaata ja jaettua. Patentointi on yksi keino jakaa syntynyt uusi tieto yhteiskuntaan. Patentoinnin voisikin nähdä sopimuksena markkinayhteiskunnan ja keksijän välillä: keksijä paljastaa kaikille keksintönsä ja yhteiskunta myöntää keksijälle 20 vuoden yksinoikeuden keksintönsä hyödyntämiseen. Huomionarvoista on, että tieto itsessään tulee siis patentoinnissa julkiseksi, mutta patentti kieltää muilta sen kaupallisen hyödyntämisen. Keksinnön käyttö ei-kaupallisessa toiminnassa, esimerkiksi yliopistojen opetuksessa, jatkotutkimuksissa ja verifioinneissa on siis patentoinnin jälkeenkin sallittua.
Patentoinnin merkitys tutkijalle
Vapaalla julkaisemisella voi olla kauaskantoisia seurauksia, jos keksintö myöhemmin osoittautuu keksijän, yliopiston tai tutkimushankkeisiin osallistuvien yritysten kannalta merkitykselliseksi, sillä aika on irreversiibeli eikä uutuusarvoa siis voi palauttaa jo julkaistuille tutkimustuloksille. Tällöin mahdollinen keksinnön suoma kilpailuetu, lisensointimahdollisuus tai yritysidea jää ilman suojaa. Vähälle huomiolle jää tutkimuksen tuloksia tarkastellessa ja raportoidessa, että korkeakouluilla on pääsääntöisesti päätäntävalta sopimustutkimuksen aikaisten keksintöjen suojaamiseen. Eli käytännössä ulkopuolisella rahalla toteutettujen tutkimusten (esim. yritykset, Business Finland ja Suomen Akatemia) tuloksia ei saisi julkistaa ennen kuin niiden keksinnöllisyyttä on arvioitu.
Aikapaine tutkimuksessa on toki tiukka eikä julkaisujen tuomaa gloriaa haluta viivästyttää. Onneksi suojaamiseen riittää, että patentoinnin aloittaa ennen julkaisemista. Viive tieteelliselle julkaisulle on silloin nopeimmillaan viikkoja, tyypillisimmällään 1-2 kuukautta. Vertailun vuoksi, saman verran aikaa menee yleensä kielentarkastuksessa tai odotellessa että julkaisusarjan editori löytää sopivat vertaisarvioijat. Patenttia haetaan, sitä ei anota. Tämä tarkoittaa sitä, että, jos uutuuden, keksinnöllisyyden ja teollisen hyötykäytön vaatimukset täyttyvät, patentti on myönnettävä. Julkaisusarjassahan editori voi torpata hyvänkin artikkelin, vaikka vain sopimattoman kohdealan vuoksi. Kannattaa huomata, että patentti kelpaa myös julkaisuluetteloon.
Hintatietoisen valinnat
Mallas on halpaa. Patentoinnin ensikustannukset vertautuvat parempien julkaisusarjojen julkaisumaksuihin. Lisäksi useilla yliopistoilla ja yrityksillä on omat keksintöpolkunsa ja niissä on usein institutionaaliset instrumentit kustannusten kattamiseksi. Startup yrityksillekin löytyy taloudellista tukea suojaamiseen ja kaupallistamiseen.
Jos työsuhde- tai korkeakoulukeksinnöstä haluaisi siirtyä kokeilemaan innovaation siipiä, kannattaa huomioida myös tavaramerkkien, toiminimien ja verkko-osoitteiden suojaaminen, jotta yrityksen brändiä voi alkaa rakentaa keksinnön ympärille.
