”Te teette varmaan jotain tietoliikenteeseen liittyvää?” on varsin yleinen kommentti, jonka olen kuullut seisoessani täyden palvelun IP-taloa esittelevän messuosastomme edessä. Tämä kuvastaa sitä, kuinka harvat oikeastaan tunnistavat alamme perustana olevan lyhenteen. Lyhenne IP(R) tulee sanoista ”intellectual property (right)”, ja sillä tarkoitetaan aineetonta omaisuutta ja siihen liittyvää oikeutta, immateriaalioikeutta. Immateriaalioikeudet jakautuvat tekijänoikeuksiin ja teollisoikeuksiin.
Tekijänoikeudella tarkoitetaan tekijän oikeutta kirjalliseen tai taiteelliseen teokseensa. Tekijänoikeussuojaa nauttivat teokset voivat olla esimerkiksi kirjallisia tuotoksia, elokuvia, äänitteitä, taideteoksia ja sävelteoksia. Myös tietokoneohjelmat, kartat ja graafisesti muotoillut teokset lukeutuvat kirjallisiin teoksiin. Tekijänoikeussuojan syntymisen kannalta tärkeintä on, että henkisen luomistyön tuote on itsenäinen ja omaperäinen, ja että se ylittää teoskynnyksen. Tekijänoikeus antaa suojaa teoksen ilmiasulle eli toteutustavalle, mutta ei suojaa ideoita eikä ajatuksia. Tekijänoikeus tuottaa tietyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin.
Teollisoikeuksiin puolestaan lukeutuvat patentti-, hyödyllisyysmalli-, tavaramerkki- ja mallioikeus, sekä joukko muita oikeuksia, kuten toiminimioikeus, alkuperämerkintöjen suoja ja kasvinjalostajan oikeus. Nämä oikeudet ovat luonteeltaan yksinoikeuksia. Teollisuusoikeuksiin laajassa mielessä luetaan myös domain-nimet, liikesalaisuus ja sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskeva normisto.
Patentti ja hyödyllisyysmalli antavat suojaa teknisille ratkaisuille. Tavaramerkki puolestaan on tunnusmerkki, joka erottaa yrityksen tarjoamat tuotteet ja palvelut muiden yritysten vastaavista. Mallisuoja taas antaa suojaa tuotteen tai sen osan ulkomuodolle. Domain-nimi eli verkkotunnus on yrityksen käyntikortti ja useimmiten tärkeä markkinoinnin väline.
Hankittujen oikeuksien avulla on mahdollista kieltää muilta suojan kohteena olevan asian ammattimainen hyödyntäminen ilman lupaa siinä maassa, jossa kyseessä oleva suoja on voimassa.
Oman aineettoman omaisuuden suojaaminen on tärkeää niin aloittavan kuin varttuneemmankin yrityksen kannalta. Mikäli omaa aineetonta omaisuuttaan ei suojaa, voi olla mahdollista, että kilpailija hakee ja saa vastaavaa suojaa ja pahimmassa tapauksessa pystyy kieltämään yritystä hyödyntämästä vastaavaa ratkaisua liiketoiminnassaan. Tällöin esimerkiksi patentilla suojattavissa olevan teknisen ratkaisun kehitystyöhön investoitu panostus voi valua hukkaan.
Immateriaalioikeudet voivat olla merkittävässä asemassa yrityksen brändinrakennustyössä ja yrityskuvan rakentamisessa. Aineettoman omaisuuden suojaamisella ja IP-oikeuksien käyttämisellä markkinoinnissa ja myynnissä on mahdollista kasvattaa yrityksen vakuuttavuutta ja imagoa.
Aloittavalla yrityksellä immateriaalioikeudet voivat usein muodostaa yrityksen ensimmäisen omaisuuden ja niillä voi olla keskeinen merkitys yrityksen arvonmuodostuksessa. Oikeudet voivat myös toimia yrityksen tulonlähteenä myynnin ja lisensoinnin kautta. Immateriaalioikeuksien myynti ja lisensointi voi alasta riippuen olla olennainen osa yrityksen liiketoimintaa.
Erityisesti nopeaa kasvua tavoiteltaessa sijoittajat ja kumppanit ovat usein tärkeitä. Hankitut immateriaalioikeudet auttavat neuvotteluissa. On arvioitu, että yrityksellä, joka hoitaa IPR-asiansa kunnolla on kuusi kertaa parempi mahdollisuus saada riskirahoitusta.
Hankittujen immateriaalioikeuksien avulla yrityksen on mahdollista rajoittaa kilpailua sekä vaikuttaa hintakilpailuun. Usein jo pelkkä immateriaalioikeuksien suoma uhka voi riittää kilpailijoiden pysymiseen loitolla.
IPR-asioistansa huolehtimalla yrityksen voi olla myös mahdollista välttää niihin liittyvät oikeusjutut ja niistä koituvat kustannukset. Lisäksi immateriaalioikeuksien avulla yritys pystyy turvaamaan omaa toimintavapauttaan. Hankitut IP-oikeudet voivat toimia esimerkiksi vaihtokauppana kilpailijan oikeuksia vastaan.
Euroopan patenttiviraston (EPO) ja Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) vuonna 2022 julkaisemasta tutkimuksesta (https://epo.org/ipr-intensive-industries) käy ilmi, että IPR-intensiiviset toimialat (357 kpl) vastaavat 47 % bruttokansantuotteesta EU:ssa. IPR-intensiivisten toimialojen osuus kaikista työpaikoista EU:ssa oli 30 % vuosina 2017-2019, joten niillä on myös merkittävä työllistävä vaikutus. Tutkimuksen mukaan IPR-intensiivisillä toimialoilla maksetaan muihin toimialoihin nähden 41 % korkeampia palkkoja.
Lue myös kirjoitukseni toinen osa, jossa nostan esille immateriaalioikeuksiin liittyviä seikkoja, joita yrityksen kannattaa toiminnassaan huomioida sekä varoitan yleisimmistä virheistä IPR-asioihin liittyen.