Berggren | Blogi

Ostaisitko käytetyn patentin tämännäköiseltä IPR-kauppiaalta?

Kirjoittanut Tuomas Matila | 9.5.2016

Patenttien ostaminen ja myyminen on periaatteessa yksinkertaista – kuin autokauppaa, kirjoittaa blogissaan IPR Business Managerimme Tuomas Matila.

Immateriaalioikeuksien hyödyntämisestä puhuttaessa keskitytään usein omien patenttien, tavaramerkkien ja muiden IPR-assettien käyttämiseen liiketoiminnan tukena tai erillisenä tulonlähteenä. Usein kuitenkin käy niin, että salkkuun kertyneet oikeudet eivät tuekaan enää omaa liiketoimintaa ja patentit jäävät pölyttymään käyttämättöminä.

Patenttisalkun pitää, kuten autonkin, vastata haltijansa tarvetta.

Laatu

Patenttien ostaminen ja myyminen on periaatteessa yksinkertaista – kuin autokauppaa. Arvonmäärityskin voi mennä kuten käytetyn auton kaupassa ostajan ja myyjän neuvottelun tuloksena. Autokaupassa samanikäisen ja samanlaisen auton hinta voi vaihdella paljon. Pahasti kolaroitu auto voi olla kierrätysmaksun tai purettavien varaosien arvoinen, kun taas hyvin pidettynä ja vähän ajettuna kymmenien tuhansien arvoinen kulkine.

Patenttien arvo vaihtelee vielä enemmän. Patentti, vaikka myönnetty ja voimassa, saattaa olla arvoton jos sitä ei kukaan loukkaa tai loukkausta ei voi todistaa. Toisaalta yksittäinen patentti saattaa olla jopa satojen miljoonien arvoinen.

Ajoitus

Saman auton hinta on varmasti eri, jos mahdollinen ostaja kyselee sitä juuri hiihtolomalle lähtevältä perheeltä, kun auto on jo pakattuna kattoa ja suksiboksia myöten perheen odottaessa turvavöissä verrattuna tilanteeseen, kun auto on jäänyt tarpeettomaksi vaikka ulkomaille muuton takia.

Samoin vaikkapa paraikaa patenttiriidassa oleva yritys ei hevin luovu parhaillaan riidassa käytettävästä patentistaan, mutta toisaalta mielellään saattaisi ostaa uusia patentteja helpottamaan omaa tilannetta. Uusille markkinoille suuntaava tai uutta tuotetta lanseeraava yritys saattaa hyvinkin haluta patentteja tukemaan suunnitelmiaan.

Hyöty

Itselleen sopivaa autoa ostavalle on eri automerkkien sivuilla toinen toistaan hienompia työkaluja, joilla voi etsiä omaan tarpeeseen sopivampaa autoa.

Tarve voi muuttua elämäntilanteen muuttuessa. Perheen kasvaessa kaksipaikkainen urheiluauto ei enää olekaan se paras vaihtoehto ja perhefarkku alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Lasten kasvaessa ja muuttaessa omilleen voisi taas olla sen sportin aika – tai vaikka pienen sähköauton! Kuorma-auto on tavaran kuljettamisessa usein selkeästi paras vaihtoehto, mutta sillä ei ole mitään käyttöä, jos omistajalla ei ole kuorma-auton ajamiseen tarvittavaa ajokorttia. Ehkäpä kuorma-auto kannattaa silloin myydä ajokortilliselle.

Patentti, kuten muutkin immateriaalioikeudet, ovat kielto-oikeuksia. Jos nyt vaikka yksityishenkilöllä on hallussaan erinomainen patentti, jota loukkaa joku valtavan kokoinen ylikansallinen yhtiö, on patentin kielto-oikeuden hyödyntäminen vähintään haastavaa. Silloin patentin voisi myydä jollekin, joka voi sitä hyödyntää ja haastaa kyseisen yhtiön. Tai kyseinen yhtiö voi haluta ostaa sen itselleen välttääkseen loukkausriskin ja suojatakseen omia tuotteitaan kopioijilta.

Liiketoimintasuunnitelmat, tuotteet, palvelut ovat saattaneet muuttua vuosien kuluessa - tai teknologiavalinnat ovatkin kenties erilaisia kuin alun perin ajateltiin. Myös tällöin oman salkun ymmärtäminen on tärkeää. Mikäli patentit kuitenkin osuvat kilpailijoiden tuotteisiin tai palveluihin, niillä saattaa olla defensiivistä arvoa loukkausriitojen välttämisessä. Jos taas mitään arvoa ei löydy, kannattaa harkita jopa salkun trimmaamista jättämällä vuosimaksut maksamatta. Ennen trimmaamista kannattaa kuitenkin pohtia voisiko niillä olla arvoa jollekin muulle – vaikka kilpailijalle. Myynnistä saaduilla varoilla ja säästetyillä vuosimaksuilla voikin sitten hankkia itselle paremmin liiketoimintaa tukevan patenttisalkun tilalle.

Summa summarum

  • Ymmärrä, mitä patenttisi suojaa ja mitä niillä voi siten tehdä.
  • Mikäli ne eivät tue liiketoimintaasi, harkitse myyntiä.
  • Mikäli patenttisalkussasi on aukkoja, harkitse uusien patenttihakemusten jättämisen ohella patenttien ostamista.
  • Olet sitten ostamassa tai myymässä, niin tutki kaupan kohteena oleva patentti tarkasti.
  • Mieti, kenen kanssa ja milloin haluat tehdä kauppaa.
  • Patentteja voi ostaa, myydä ja vaihtaa itselleen sopivammaksi kuten vaikka autoja.

Mukavia kilometrejä sinulle sopivan kesäauton ratissa!