UDRP (Uniform Domain-Name Dispute-Resolution Policy) ja URS (Uniform Rapid Suspension System) ovat ICANN:n (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers) perustamia verkkotunnuskiistojen ratkaisuun tarkoitettuja menettelyjä, jotka tarjoavat oikeudellisen kehyksen verkkotunnuksen haltijan ja kolmannen osapuolen välisten riitojen ratkaisuun. Tuomioistuinmenettelyyn nähden sekä UDRP että URS tarjoavat verrattain nopean ja kustannustehokkaan tavan ratkaista verkkotunnusriitoja.
Olemme alle avanneet lyhyesti kummankin menettelyn keskeisimpiä ominaisuuksia sekä yksityiskohtia, jotka vaikuttavat valintaan näiden välillä.
UDRP-menettelyä sovelletaan kaikkiin “uusiin” yleisiin ylätason verkkotunnuksiin (gTLD), kuten .club ja .web, sekä muihin ICANN:in ylläpitämiin yleisiin ylätason verkkotunnuksiin, kuten .com ja .org, ja lisäksi niihin maakohtaisiin ylätason verkkotunnuksiin (ccTLD:t), jotka ovat nimenomaisesti ottaneet menettelyn käyttöön. UDRP-menettely alkaa, kun kantaja tekee valituksen verkkotunnuksesta ICANN:in hyväksymälle riidanratkaisun palveluntarjoajalle. Kantajan on valituksessaan osoitettava seuraavien vaatimusten täyttyminen:
1.riidanalainen verkkotunnus on identtinen tai sekaannusvaaraa aiheuttava tavara- tai palvelumerkkiin, jonka oikeudenhaltija kantaja on,
2. vastaajalla ei ole oikeuksia tai oikeutettuja intressejä riidanalaiseen verkkotunnukseen, ja
3. riidanalainen verkkotunnus on sekä rekisteröity että sitä käytetään vilpillisessä mielessä.
Jos kantajalla on kansallinen tai alueellinen tavara- tai palvelumerkkirekisteröinti, se lähtökohtaisesti täyttää ensimmäisen vaatimuksen rekisteröidystä tavaramerkkioikeudesta. Verkkotunnusta pidetään yleensä identtisenä tai sekaannusvaaraa aiheuttavana suhteessa tavara- tai palvelumerkkiin, kun verkkotunnus sisältää merkin kokonaisuudessaan tai kun hallitseva osa merkistä on tunnistettavissa verkkotunnuksesta.
Toisen vaatimuksen osalta kantajan on näytettävä, että vastaajalla ei ole oikeuksia tai oikeutettuja intressejä riidanalaiseen verkkotunnukseen. Vastaajan tulee puolestaan vastauksessaan esittää vastanäyttöä kyseisten oikeuksien tai intressien olemassaolosta.
Vastaavasti myös UDRP-menettelyn kolmannessa vaatimuksessa, joka edellyttää vastaajan verkkotunnuksen rekisteröintiä ja käyttöä vilpillisessä mielessä, kantajan täytyy ensin osoittaa, että vastaaja on toiminut vilpillisessä mielessä, minkä jälkeen todistustaakka siirtyy vastaajalle. Verkkotunnus on rekisteröity vilpillisessä mielessä esimerkiksi silloin, kun se on rekisteröity pääasiallisena tarkoituksena häiritä kilpailijan liiketoimintaa.
UDRP-menettelyyn kuuluu yleensä ainoastaan yksi kierros kirjelmöintiä. Lautakunta saattaa harkintansa mukaan pyytää valituksen ja vastauksen lisäksi osapuolelta lisälausuntoja tai asiakirjoja.
URS-menettelyn säännöt ovat hyvin samankaltaisia kuin paremmin tunnetussa UDRP-menettelyssä. URS-menettelyn taustalla on tarkoitus täydentää UDRP:tä edelleen nopeammalla ja edullisemmalla prosessilla erityisesti kaikkein selkeimmissä tapauksissa. UDRP-menettelyssä päätös saadaan yleensä noin kahdessa kuukaudessa, kun taas URS-menettely voidaan saada päätökseen alle kolmessa viikossa. URS-menettelyn viralliset maksut alkavat noin 375 eurosta verrattuna UDRP-menettelyn noin 1500 euroon.
URS-menettelyä sovelletaan ”uusiin” yleisiin ylätason verkkotunnuksiin sekä tiettyihin perinteisiin ylätason verkkotunnuksiin, jotka on sisällytetty URS-menettelyn piiriin, kuten .org, .info, .jobs sekä joihinkin maakohtaisiin ylätason verkkotunnuksiin.
Kuten UDRP-menettely, URS-menettely alkaa kantajan valituksella ICANN:in hyväksymälle palveluntarjoajalle. Menettelyjen välillä on joitakin eroja, vaikka lähtökohtaisesti UDRP:n kolme vaatimusta soveltuvat myös URS-menettelyyn.
Menettelyjen pieniltä vaikuttavat eroavaisuudet voivat kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti asiassa saavutettuun lopputulokseen. URS esimerkiksi tunnistaa tavaramerkeistä ainoastaan sanamerkit, UDRP:ssä ei ole samanlaista rajoitusta. URS vaatii myös kantajalta selkeitä ja vakuuttavia (“clear and convincing”) todisteita kanteensa tueksi, kun taas UDRP:ssä kynnys on matalampi (“balance of probabilities”). Tämä ero korostaa URS-menettelyä riidanratkaisuvaihtoehtona kaikista selkeimmissä loukkaustapauksissa.
Menettelyjen suurin ero kuitenkin on, että URS-menettelyn tuloksena pystytään ainoastaan keskeyttämään verkkotunnuksen käyttö, kun taas UDRP-menettelyn tuloksena voidaan verkkotunnus lakkauttaa tai siirtää se kantajalle.
Sekä UDRP- että URS-menettely tarjoavat tuomioistuinmenettelyyn verrattuna nopeamman ja kustannustehokkaamman vaihtoehdon verkkotunnusriitojen ratkaisuun. Verkkotunnusriitoja varten perustetut menettelyt ovat myös oikeudenkäynteihin verrattuna muodollisuuksiensa osalta huomattavasti kevyempiä ja päätöksentekijät prosesseissa ovat nimenomaisesti tavaramerkki- sekä verkkotunnusasioihin perehtyneitä. Tuomioistuinmenettelyyn nähden yksinkertaisempi ja keskittyneempi prosessi rajaa kuitenkin myös käsiteltävät riidat juuri verkkotunnusperusteiseksi ja vastaavasti supistaa selvästi myös loukkauksesta mahdollisesti aiheutuvia seuraamuksia.
Tehtäessä valintaa UDRP- ja URS-menettelyiden välillä on ensimmäiseksi ratkaistava, onko tavoitteena saada verkkotunnus siirretyksi kantajan hallintaan vai riittääkö verkkotunnuksen käytön keskeytys. Usein kantaja haluaa verkkotunnuksen itselleen omaa jatkokäyttöään varten tai estääkseen verkkotunnuksen päätyvän uudelleen kolmansien rekisteröimäksi, jolloin UDRP on ensisijainen valinta. URS-menettely tulisi kuitenkin ottaa harkintaan erityisesti, kun selkeitä loukkauksia on lukuisia ja verkkotunnuksen käytön keskeytys mahdollisimman nopeasti on kantajan ensisijainen tavoite.
Blogin kirjoittajat Atte Karineva ja Markku Szymczak auttavat mielellään kaikissa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.